Harjoitukset, Luku 10

Harjoitus 10.1 ”Sisäinen kello”

Tavoite: Harjoituksen avulla halutaan saavuttaa tila, jossa herätään ilman teknisiä apuvälineitä haluttuun aikaan tai muistetaan jokainen suunniteltu aikataulu sekunnin tarkkuudella.

Vaikutus: Itsesuggestion avulla aktivoidaan ”sisäinen kello”, joka toimii päivärytmin mukaan. Tämä tarkoittaa, että käytetään motorisissa keskuksissa toimivia ulkoisia vaikuttaja-impulsseja ja liitetään ne luotuun mielikuvaan, jossa ne aiemmin säädettyyn aikaan aiheuttavat herätyssignaaleja tai -muistikuvia.

Ennen nukahtamista tehty suggestio, että aamulla herätään täynnä energiaa, saa näin jokaisen päivän alkamaan optimaalisesti.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta

 

 

Harjoitus 10.2 Liikunnan oppiminen

Tavoite: Verenkierron, hengityksen, sydämen toiminnan ja veren jakautumisen rytmien häiriöiden poistaminen.

Vaikutus: Hypotalamuksessa, kaiken muun lisäksi, elinten lyhytaaltoiset rytmit synkronisoituvat sileiden lihasten kanssa (ks. luku 2). Synkronisoinnin toimivuus riippuu siitä, miten tasasuhtaisesti ja normaalisti kehon eri prosessit toimivat. Näistä toiminnoista tulee jatkuvasti informaatiota hypotalamukseen vegetatiivisen hermojärjestelmän kautta. Mikäli jotkut elimet ovat ylikuormitettuja ja toiset taas alikuormitettuja, menee synkronisointi sekaisin. Jaksojen pituudet ja niiden suhteet muuttuvat. Tuloksena ilmenee sydämen rytmihäiriöitä, verenkierron, hengityksen ja verenpaineen vaihtelun rytmin häiriöitä. Jotta yli- ja alikuormitettujen elinten toiminta voidaan saattaa tasapainoon, annetaan hypotalamukselle (joka saa tiedon muuttuneista olosuhteista vegetatiivisen hermojärjestelmän kautta) mahdollisuus palauttaa alkuperäinen rytmi.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta

 

 

Harjoitus 10.3 Mielenrauhan tila 3

Tavoite: Tietoisuuden tyhjyyden valmistelu.

Vaikutus: Kuten harjoituksessa 9.1, täytetään tietoisuus siksi, että sitä voidaan sitten vähitellen tyhjentää. Tässä harjoituksessa prosessia pelkistetään ja nopeutetaan niin, että tehdään vain yksi yksittäinen, mutta sisällöltään rikas kuvitelma ja sitten poistetaan se.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta

 

 

Harjoitus 10.4 Mielenrauhan tila 4

Tavoite: Väliaikainen tietoisuuden tyhjentämisen pidentäminen.

Vaikutus: Oppimalla tuottamaan tietoisuuteen hehkuva levy, saavuttamalla sen häviäminen ja näin jatkuvasti pidentämällä vakuumin tunteen aikaa muutaman kerran peräkkäin, saavutetaan kyky pitää mielenrauhan tila miten kauan tahansa.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta

 

 

Harjoitus 10.5 Spontaani mielenrauhan tila

Tavoite: Spontaani tietoisuuden tyhjyyden saavuttaminen.

Vaikutus: Ns. PSI-tietoisuus, jota opettelemme luennolle 13 asti ja joka on lähtökohta monissa paranormaaleissa harjoituksissa luennoilla 14 – 26, tarjoaa paranormaalin keskittymiskyvyn ohella mahdollisuuden spontaaniin tietoisuuden tyhjentämiseen (harjoitus 8.1).

Apuvälineet: Musta peili, kristallipallo tai tasainen peili selvänäköä varten sekä erivärisiä hehkulamppuja.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta

 

 

Harjoitus 10.6 ”Kohtalon peli”

Tavoite: Simulaation avulla, joka suo mahdollisuuden luotettavasti toistaa tahdonalaisesti ihmisen kohtalon kehitysprosessi, halutaan oppia huomattavissa määrin poistamaan toiminnan vapauksien rajoja.

Vaikutus: Yksinkertaisuudestaan huolimatta ”kohtalon pelin” avulla on mahdollista katsoa syvälle kohtalon ja ihmisen tahdon komponenttien yhteistoimintaan. Yksinään niistä kumpikaan ei pysty vaikuttamaan. Tämän ansiosta ”pelaaja” oppii järkevästi suunnittelemaan elämäänsä, saavuttamaan asettamansa päämäärät, ja elämään siten onnellista ja täyttä elämää. Laajentunut sisäinen vapaus, joka näin saavutetaan, on hyödyksi paranormaalille kehitykselle: vapauduttuaan itsestään, valtavista vaikeuksistaan ja huolistaan, pystyy käyttämään kaikkia voimiaan paranormaalien toimien toteuttamiseksi.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta

 

 

Harjoitus 10.7 Positiivinen elämän suunnittelu

Tavoite: Oman persoonan tiedostaminen, alkavien hairahtumisten poistaminen, itsetunnon vahvistaminen.

Vaikutus: Harjoitus valmistaa tietoiseen elämään, jonka tarkoitus myös tiedostetaan. Se auttaa löytämään oman ”itsen” ja opettaa elämään itsenäistä elämää riippumatta kehuista ja moitteista, palkinnoista ja rangaistuksista. Tietystikään kaikkia ristiriitoja ei pysty välttämään, ei sisäisiä eikä sosiaalisen ympäristön kanssa olevia, mutta kun asennoidutaan oikein ja arvokkaasti, ovat ristiriidat poikkeuksetta rakentavia, ei hajottavia ja näin persoonallisuus pystyy kehittymään lisää. Tullaan onnekkaammiksi elämässä, jos toimitaan vain omien arvojen (suuntaamalla ne oikeanlaisesti) mukaisesti ja aletaan havaita kriittisesti ympäristön arvoja. Itsetunto kasvaa ja samaa vauhtia pienenee riippuvaisuus ulkoisista tekijöistä.

Harjoitus: ... ohjeet löytyvät harjoituskirjasta